254311.jpg

Olin eilen Miljoonasateen keikalla ekan kerran varmaan viiteen, kuuteen vuoteen. Aika hyvä väli ottaen huomioon, että tuossa 80-90-lukujen taitteessa bändi tuli muutamassa vuodessa nähtyä n. 60 kertaa. Eipä Miljis niin hirveästi nykyään keikkailekaan, ja edellinen levykin ilmestyi v. 2000, mutta kun kyseessä oli 20-vuotisjuhlakiertueeseen kuuluva keikka niin sitä oli päästävä todistamaan törkeän hintaisesta lipusta huolimatta. Ja kyllä kannatti. Hittiä pukkasi hitin perään ja encoreissa tuli kerrankin yleisön kovasti toivoma (ja bändin vierastama?) Angelika!

Porukkaa ei ollut mitenkään hirveän paljon (yläkerta pidettiin kiinni), mutta fiilis keikalla oli mukavan letkeä. Vierailevana tähtenä bändin kanssa soitti Janne Louhivuori. Keikan viihdearvoa lisäsi nuorehko (no ainakin muhun verrattuna, hahah!) naishenkilö, joka häröili ympäri salia eikä todennäköisesti tänään lainkaan muista olleensa eilen Tavalla. Kivaa oli, mutta tänään on väsyttänyt aika huolella, kello oli siinä kaksi ennen kuin pääsin nukkumaan. Ei voi tajuta näitä keikkojen ajankohtia. Vuosi takaperin Rumbassa julkaistiin kysely, jonka tuloksista kävi ilmi, että valtaosa keikkayleisöstä toivoisi keikkojen alkavan ainakin arkisin huomattavasti nykyistä aikaisemmin. Keikkajärjestäjiä yleisön mielipide ei kuitenkaan tunnu kiinnostavan...

Edit 10.11. Keikan biisilistakin löytyi netistä, jos jotakuta kiinnostaa niin tämmöstä kuultiin:

Pato / Taksilapset / Silmitön talvi / Ikäväni Tallinnaan / Rokkibändi Wounded Knee / Ostarin helmi /  Ensimmäinen Yhteys (Louhivuori) / Made In Sweden (Louhivuori) / Rakkauden lähdekoodi / Rakkaus on lihaa / Kasvukipuja / 506 ikkunaa / Tulkoon rakkaus / Mayday mayday / Miljoonasade / Meitä jyrätään / Marraskuu / Voipallo
Encoret: Angelika / Köyhät // Olkinainen / Lapsuuden sankarille