Koska kirjoja kuluu meikäläisen käsissä vuoden mittaan aika paljon, niin yleisön ;) pyynnöstä avasin uuden kategorian. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ensimmäisenä käsittelyyn pääsee tämä suomalaisen kirjallisuuden klassikko vuodelta 1945. On ihan uskomatonta, etten ollut tähän ikään lukenut tätä aiemmin. Siis loppuun asti. Joskus ammonisina (heko heko) aikoina aloitin lukemisen useampaan otteeseen, mutten kertaakaan päässyt Neferneferneferiä (tuota petollista naista, jonka vuoksi nuori lääkäri Sinuhe ajautui karmeimpaan tekoon jonka muinaisessa Egyptissä saattoi tehdä) pidemmälle. Syy keskeyttämiseen oli yksinkertainen: kirjan kieli on vanhahtavaa ja sisältää aivan mahdottoman määrän toistoa. Jaksoin kylläkin joskus 12-vuotiaana katsoa telkkarista kirjan pohjalta tehdyn amerikkalaisen elokuvaspektaakkelin (valm. 1954) – ehkä aiheen käsittely oli siinä ”hieman” viihteellisempi.

Tästä huolimatta tartuin muutama viikko sitten kirjastossa kyseiseen tiiliskiveen ja päätin yrittää uudelleen. Ilmeisesti ikä tuo kärsivällisyyttä, sillä tällä kertaa alussa puuduttavan vanhanaikaisen tekstin ja loputtomien toistojen poljento veikin mukanaan niin, etten meinannut ollenkaan malttaa lopettaa lukemista. Myös historian ja myyttien ymmärtämys auttanee asiaa. Tapahtumissa seikkailevat iloisesti rinnakkain historialliset henkilöt (kuten faarao Ekhnaton, aikansa uskonpuhdistaja) ja taruolennot (kuten Minotauros, Kreetan saarella labyrintissä majaillut hirviö). Muinaisen Egyptin tapojen kuvaus on siinä määrin luontevaa, että kirjan ilmestyttyä Waltaria luultiin egyptologiksi. Tiettävästi joitakin kohtauksia yritettiin vaatia poistettaviksi ”epäsiveellisyyden” vuoksi. Nykylukijaa tällainen lähinnä naurattaa, sillä päivän lehdissäkin on rankempaa tekstiä.

Muuta Waltaria en ole koskaan lukenut, mutta tämän perusteella olisi varmaan syytä.