Olen huono syömään heti aamusta. Siksi mulla on nykyään tapana käydä aamuisin vähän ennen yhdeksää hakemassa lautasellinen puuroa konsernin ruokalasta ja mennä oman firman kahvipöytään talon kolmoskerrokseen viettämään lakisääteistä taukoa ja lapioimaan puurot naamariin. Käytännöllisesti katsoen joka ikinen aamu hississä on samaan aikaan 1-3 henkilöä, jotka kiusallisen hiljaisuuden jälkeen toteavat:

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ai, sulla on puuroa.

 

Tai:

 

Jaaha, sä otit puuroa aamupalaksi.

 

Tai jopa:

 

Ai, puuroa. Etkö sä syö kotona aamupalaa?

 

Vastaukseksi mä sitten tietysti hymistelen jotain kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa ja samalla mittari päässä alkaa uhkaavasti kääntyä punaiselle. Jollei ole mitään sanottavaa hississä olevalle tuntemattomalle ihmiselle, niin onko ihan pakko yrittää vääntää jotain small talkia ja laukoa itsestäänselvyyksiä?? Erityisen huvittavaa on se, että lähes aina ne ovat täsmälleen ne samat henkilöt, jotka ovat joka aamu ihan yhtä yllättyneitä juuri mun aamupuurostani. Tulee ihan mieleen kaverini taannoin kertoma juttu siitä, miten hänen kaksi kaniaan jaksavat joka ikinen viikko hämmästellä häkin siivousta ja uusia kuivia puruja.

 

Tänään ruokalasta hissille suunnistaessani mietin, että jos joku sanoo sanankin puurostani, niin saa joko puurot naamaan tai leegot kurkkuun. Onneksi sain matkata omaan kerrokseen ihan yksin…