Juttu on alun perin nähty netissä edesmenneillä PDT:n sivuilla.
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Kevättalvella -99 jo edesmenneen Ruoholahden Arena-centerin seinälle ilmaantui juliste, jossa yllytettiin seura- ja harrastejoukkueita lähtemään elokuussa Prahaan taistelemaan Czech Open salibandymestaruuksista. Yksi yllytyshulluista porukoista oli silloinen joukkueeni, naisten kolmosessa pelaava EST/PePe, jonka pelaajistosta noin puolet muutamalla ylemmillä sarjatasoilla pelaavalla tytöllä vahvistettuna lähti nimellä Paula´s Dream Team urheasti matkaan. Ja urheutta siinä kyllä tarvittiinkin
MA 9.8.
Aamulla tavattiin Länsiterminaalissa ja kavuttiin laivaan. Siellä aika kului lähinnä syöden, korttia pelaten ja tax-free-kaljaa juoden. Porukka oli melko hyvässä vedossa jo Eestiin tullessa. Tallinnassa jakauduttiin kahteen eestiläiseen bussiin (kaksi mukana ollutta naisjoukkuetta luonnollisesti ukkojen riemuksi eri busseihin) ja ampaistiin Via Balticalle. Arvioitu matkustusaika Tallinnasta Prahaan oli 22 tuntia, vaan toisin kävi...
Urhea kulkupelimme.
Muutama kymmenen kilometriä Tallinnasta etelään poikettiin (bussikuskin mukaan) "ruokakauppaan", joka osoittautui tavalliseksi huoltoasemaksi. Juuri täältä tuli ostettua kuuluisat kylmät oluet, jotka nousivat päähän ihan kiitettävästi (jossain välissä selvisi, ettei se ollut tavallista suomalaista keskaria, vaan 7,5-prosenttista...). Aurinko paistoi ja kaikilla oli hillittömän kuuma. Paula julisti köyhät kyykkyyn, ja Hansulle vinoiltiin sekä etu- että takapenkiltä.
Jonnekin Eestin ja Latvian rajalle asti homma sujui rauhaisasti hölmöjä videoita (Starship Troopers sun muuta laatukamaa) katsellessa, mutta sitten mm. lukuisista pitkistä vessa- ja tupakkatauoista johtuen, rajamuodollisuuksista puhumattakaan, alettiin jäädä aikataulusta. Bussin vessaa ei kukaan suostunut käyttämään, koska joku oli yrjönnyt sinne jo noin 20 km Tallinnan eteläpuolella. Siinä vaiheessa asia ei ketään paljon vaivannut, varsinkaan kun olutta riitti. Latvian ja Liettuan rajalla oluesta oli saanut jo enemmän kuin tarpeekseen, ja suunnilleen kaikki kuskeja lukuunottamatta olivat ihan ympärijurrissa. Muutenkin ihan älytöntä touhua, aivan sama missä oltiin niin heti kun vauhti hidastui oli kymmenen tyyppiä jo hypännyt ovesta tienlaitaan röökille. Pitkien rajamuodollisuuksien jälkeen päästiin Liettuan puolelle, ja jo siinä vaiheessa selvisi, ettei enää oltu lähellekään aikataulussa.
TI 10.8.
Aamuyöstä Hattelmalan porukka piti omaa showtaan bussin takaosassa laulamalla Kalinkaa sanoilla "Illi alasti" ja joku tyyppi (ilmeisesti Illi) esitteli paljasta takapuoltaan. Oli siellä muitakin kummallisia tempauksia, joista ei nyt enempää. Bussissa oli edelleen tosi kuuma - meillä oli videot, muttei ilmastointia. Osa Dream Teamilaisista viihtyi bussin alakerrassa paremmin, osaa rasitti koko meininki ja välillä teki mieli lyödä kaikkia turpiin.
Aamuyöstä tultiin Liettuan ja Puolan rajalle, jossa oli melkoinen natsimeininki. Päätullimies oli varsinainen puunaama. Rajalla meni aikaa kolmisen tuntia. Kaikki paperit katsottiin useampaan kertaa, eikä passeja tietenkään voinut leimata samalla - sekin piti tehdä erikseen. Kaikilla alkoi olla kova nälkä - edellisen kerran oltiin syöty "oikeasti" laivalla. Kaikki syötäväksi kelpaava (sipsit, laivakarkit, Satun salaatti) oli mennyt. Satu väitti, että joku oli sittemmin yrjönnyt tyhjään salaattiastiaan. Asiaa ei voitu todentaa, koska astia katosi.
Liettuan ja Puolan raja n. 5:30 AM.
Kului vielä useampi tunti, ennen kuin pysähdyttiin syömään - McDonaldsiin. Yyh. Meikäläinen ei ollut kovinkaan ihastuksissaan, mutta pakkohan sitä moskaa oli syödä, kun ei tiennyt milloin seuraavan kerran saa sapuskaa. Essillä oli hauskaa mun kustannuksella. Kyseinen pikaruokala oli keskellä ei-mitään, ja kun kaksi bussillista nälästä puolikuolleita suomalaisia ryntäsi sisään, tuloksena oli täysi kaaos. Hyvä ettei tiskillä tullut tappelua siitä, kuka oli ensin. Henkilökunnasta tasan yksi puhui englantia, ja vaihtorahat loppuivat kesken. Joka tapauksessa fiilis bussissa oli rauhallisempi, kun kaikki oli saatu ruokittua.
Puolan läpi ajeltiin sitten melko hiljakseen. Joltain huoltoasemalta haettiin lisää ruokaa ja valtavat satsit coca colaa. Jotkut jaksoivat yhä juoda olutta. Enimmäkseen reitin varrelle osui maaseutua ja pikkukyliä. Maisema oli lähinnä peltoa ja lehmät laidunsivat metrin päässä ajotiestä mitään aitoja tms. ei ollut, vaan lehmillä oli lieka kaulassa. Tämä kuuluisa Via Balticakin oli osittain aikamoista kärrypolkua. Ajoimme Varsovan läpi, ja silloin oli lähes jokainen nenä ikkunassa kiinni. Jossain puistossa keskellä kaupunkia oli karhuhäkki! Tsekin rajalta selvittiin vauhdilla, ei edes passeja leimattu (muutoin niitä leimoja tulikin ihan riittämiin, joku sanoikin että tarvii varmaan hankkia uusi passi, kun kohta ei enää mahdu leimoja). Loppuilta meni omalta osalta nukkumiseksi (edellisyönä sain nukuttua n. yhden tunnin...) ja heräsin vasta kymmenisen minuuttia ennen hotellille saapumista.
KE 11.8.
Hotellilla oli sitten hillitön hässäkkä, kun satakunta pelaajaa purkautui busseista klo 1 yöllä ja ryysäsi respaan. Taas meinasi tulla tappelu. Onneksi onnistuttiin tunkemaan itsemme ensimmäisten joukkoon. Sitten kun päästiin huoneisiin oli pakko päästä heti suihkuun - oltiin sentään hikoiltu bussissa pari päivää. Suihku olikin reissun siihen astinen kohokohta... eikä unta tarvinnut paljon odotella, vaikka pitikin nukkua pelkän lakanan alla kun peitto oli n. viisi senttiä paksua villakangasta! Meillä oli neljän hengen huoneet, joissa oli kaksi kahden hengen solua. Tanja oli kuulemma yöllä käynyt unissaan katselemassa ulos Annen ja Sannan ikkunasta...
Aamulla nukuttiin jonnekin yhdeksään, meillä ei ollut kiire - eka matsi oli vasta klo 13.20. Sääliksi kävi sitä miesten joukkuetta, joka aloitti urakkansa aamukahdeksalta toisella puolella kaupunkia... Herättyä olikin melko inhimillinen olo. Hotellin aamiainen - "Continental Breakfast" ei ollut kovinkaan Continental vaan enemmänkin Polish: kuivaa leipää, epämääräistä voita, jotain hilloa, rasvaista juustoa, lauantaimakkaran näköisiä leikkeleitä, tiivistemehua ja kamalaa harmaata kahvia. Ainoastaan tee oli oikeasti hyvää. Fiilis oli ihan epätodellinen, varmaan paljosta valvomisesta johtuen.
Hotelli.
Jossain vaiheessa Riikka ja Eeva tulivat hotellille, ja siitä lähdettiin sitten koko porukka Drtinova-hallille ekaan matsiin sveitsiläistä Dietlikonia vastaan. Suurin osa porukasta oli pelannut n. vuoden kolmosdivarissa (tuohon aikaan naisten alin sarjataso), joten useimpia hermostutti aika lailla, vastustaja pelasi sentään Sveitsin liigassa. Riikka otti ohjat käsiinsä, ja puolustusvoittoista taktiikkaa noudattamalla pelattiin hyvä avaus, vaikka takkiin tulikin 5-0.
Avajaiset.
Ennen seuraavaa ottelua oli muutama tunti aikaa, jolloin käytiin syömässä ja sitten lähdettiin Sparta-hallille turnauksen virallisiin avajaisiin. Avajaisten jälkeen seurailimme Hattelmalan ja jonkun venäläisjoukkueen matsia ("kannustimme" Illiä ja muitakin...), kunnes oli aika suoriutua Sparta-hallin kakkoskentälle pelaamaan latvialaisia vastaan. Kirkkonummelaiset tulivat kannustamaan meitä ja pitivätkin ihan kiitettävää meteliä, mutta... turpiin tuli. Latvialaiset tekivät vain kaksi maalia, mutta kun itse ei saatu yhtään... tatjaanoilla olisi kyllä loistava mahdollisuus luoda uraa halonhakkaajina, sen verran törkeästi mailaa käytettiin. Vain maalit kuitenkin lasketaan. Matsin jälkeen käytävällä istuskeli hetken aikaa melko hiljaista sakkia. Sitten alettiin jo uhota vuoden 2000 turnauksesta, vaikkei tätäkään oltu vielä päästy edes puoliväliin...
Matsin jälkeen päätettiin sitten lähteä vielä syömään. Käytiin hotellilla suihkussa ja ajettiin takseilla kaupungille. Joku oli huikannut mennessään että nähdään Lavkassa, ja me ihmeteltiin että missä ihmeen lafkassa? Paula the matkanjohtaja onnistui eksyttämään suurimman osan porukasta, mutta lopulta porukka oli sitten taas yhdessä kasassa. Käytiin syömässä jossain vähän paremmassa ravintolassa, jossa oli tosi tylyä henkilökuntaa. Sanna yritti saada tavallista vettä, mutta kun pöytään aina vain ilmestyi kivennäisvettä, päätyi coca-colaan, jota sitäkään ei saanut. Ruoka oli ihan ok, eikä hinta päätä huimannut.
Yöllä heräsin siihen, että Tanja seisoi lipaston vieressä ja ihmetteli että "miks tää ei aukee". Meni kuitenkin kiltisti suoraan takaisin punkkaan, kun käskin. Aamulla Tanella ei ollut mitään hajua koko episodista, niinpä aloinkin iltaisin ennen nukkumaanmenoa varmistaa, että huoneen ovi on takalukossa. Olisihan se aika tylyä, jos kämppis löytäisi itsensä hotellin pihalta.
TO 12.8.
Totuttuun tapaan porukkaa oli aivan mahdotonta saada lähtemään ajoissa yhtään mihinkään - jokainen hörhöili vuorollaan milloin missäkin. Ei uskoisi, että on noin vaikea saada vaivaiset yksitoista ihmistä (okei kyse on sentään naisista) menemään samaan suuntaan yhtaikaa. Matkalla Tatran-hallille bongattiin paikallinen lähikauppa ja totta kai osa halusi lähteä ostamaan banaaneja ja vettä. Myyjän kanssa ei ollut yhteistä kieltä, ja sitten vielä mietittiin puoli aamupäivää, otettaisiinko sini- vai punakorkkista Dobra Vodaa. Päädyttiin sinikorkkiseen hiilihapottomaan.
Sitten todettiin olevamme eksyksissä, ja matsin alkuun oli enää puoli tuntia aikaa. Paniikki meinasi iskeä, mutta lopulta löydettiin itsemme kartalta n. puolen kilometrin päästä hallilta. Lämmittelykin tuli hoidettua siinä hallille jyrkkään ylämäkeen juostessa (taisi olla koko reissulla ainoa kerta, kun koko porukka juoksi kentän ulkopuolella). Riikka ja Eeva olivat tulleet hallille aiemmin ja tunnustivat olleensa jo vähän huolissaan... Pelissä Dream Team väänsi voiton brittijoukkueesta ja matsin jälkeen hallin ulkopuolella istuikin huojentunutta porukkaa, fiilis oli ihan erilainen kuin edellisiltaisen ottelun jälkeen.
Tatran-halli.
Päivällä oli taas jonkin verran aikaa käydä syömässä (bussimatkan jälkeen kaikki toiminta tuntui toisinaan kulminoituvan ruokailujen ympärille) ja pyöriä keskustassa. Illalla oli sitten SE peli, josta puhuttiin vielä kotimaassakin ja pitkään puhuttiinkin, matsi jossa oli maaottelufiilistä jo ennen ottelun alkua. Vastassa oli Robertshöjd BK rakkaasta länsinaapurista, ja kun Dream Team meni vastoin odotuksia johtoon vähän ennen puoliaikaa, koko joukkue ryntäsi valtavaan huutavaan kasaan ruotsalaisten maalille... oli siinä naapureilla ihmettelemistä. Hieno matsi, ketään ei edes ottanut päähän, vaikka svedut lopulta voittivatkin 4-2.
Matsi Robertshöjdiä vastaan. Meikä kontallaan.
Pelin jälkeen ei touhuttu sen kummempia, käytiin syömässä ja paineltiin hotellille. Tanjan yölliset seikkailut jatkuivat: keskellä yötä meikä heräsi siihen, että Tane istui punkassaan ja huusi: "KUKA?!" ja väitti, että huoneessa on joku. Vakuutin ettei ole ja käskin nukkua - meinasin revetä, kun Tane pisti pään tyynyyn, ilmoitti "mä en kestä" ja nukahti...
