Löysin tuossa cd-levyllisen vanhalta tietokoneeltani talteen polttamiani tiedostoja. Suurin osa niistä on jo vanhentuneita tai jo alunperinkin epärelevantteja, mutta avautumiskirje entiselle pomolleni vuodelta 2001 sekä aiheesta myöhemmin tekemäni kettuiluwebbisivut kirvoittivat niitä lukiessani erinäisiä repeilykohtauksia. Ei sillä että ko. jutut olisivat silloin niin kovin hauskoja olleet (kyseinen kirje ja nettisivut olivat ennen kaikkea terapiaa itselleni), mutta ajan myötä silloinen lähes sokea raivo on huomattavasti laantunut.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Pari (kirjeestä poimittua, lyhennettyä ja nimien yms. yksityiskohtien osalta myös sensuroitua) episodia kertonee, minkä sortin toimitusjohtajasta oli kyse:

 

Olin ollut talossa pari kuukautta, kun Suuri Päällikkö Teenkaikenainaviimetingassa oli lähdössä pitämään luentoa johonkin oppilaitokseen. Hän lasautti tiskiin nipun väriprinttejä ja halusi niistä värikalvot heti paikalla, tai tarkemmin sanoen "ne on oltava mun pöydällä kahden ja puolen tunnin kuluttua". Siitä sitten soittelemaan kalvofirmoja läpi, ja heti ensimmäisen löydyttyä hyppäsin autoon, hurautin Haagasta Herttoniemeen teettämään kalvot ja hillittömällä tuurilla (kopiofirmassa ei sattunut juuri sillä hetkellä olemaan ruuhkaa) toin ne ajoissa. Pari viikkoa myöhemmin tuli isohko lasku, jolloin pomo tuli vaatimaan selitystä miksi ne kuuluisat kalvot olivat niin jumalattoman hintaisia. Hmm… ei ollut juurikaan aikaa kilpailuttaa kalvofirmoja...

 

Kerran roskakuskeilta oli jätesäiliöiden tyhjennyksen yhteydessä pudonnut muovimuki pihalle. Herra Polvenieivätmillääntaivu tuli aamulla duuniin ja etsi minut käsiinsä varta vasten sanoakseen että "pihalla on yks muovimuki, et sä viitsis käydä heittämässä sen roskikseen". …w00t…

 

Ulko-oven vieressä talon seinustalla oli talvisin lumikasa, ja asiakkailta tuli usein valituksia siitä, että ovelle ei mahdu kulkemaan kun autot ajetaan oveen kiinni (monet asiakkaista olivat vieläpä liikuntarajoitteisia). Eräänä talvisena aamuna Mr. Ahterinipainaaliikaa tuli töihin ja käski minun mennä luomaan lumikasan pois seinän ja auton välistä pois, kun siitä on niin hankala ja ahdas kulkea! Luomatta jäi…

 

Irtisanoutumispäivänäni meillä oli koko firman palaveri, jossa Sir Minäenpuhuikävistäasioista  ei tehnyt elettäkään ottaakseen puheeksi irtisanoutumistani (eihän semmoisesta tiedottaminen tosiaan pomolle kuulu), eikä puhunut minulle palaverin aikana käytännössä mitään. Työtehtävieni uudelleenjakamisesta puhuttaessa hän totesi ettei niitä duuneja "voi silleen vaan jakaa uudestaan, sitten on kaikilla taas kädet täynnä paskahommia eikä kukaan ehdi tehdä mitään järkevää". Työkaverit olivat lausunnosta kohtuullisen järkyttyneitä ja itse olin kuin metrisellä klapilla päähän lyöty. Paskahommia? Joo, kiitos vaan arvostuksesta! Kaipa nekin joku on kuitenkin sen jälkeen tehnyt, koska firma on edelleen pystyssä…

 

Viimeisenä työpäivänäni Johtaja Haluanvielävähänsimputtaa soitti puolilta päivin autosta duunikaverilleni töihin ja kysyi, olenko vielä paikalla, ja kun kuuli että olin, käski sanoa että minun pitää imuroida(!). Jäi todellakin imuroimatta, mutta onnistui posauttamaan verenpaineen vielä kerran sellaisiin lukemiin että hyvä ettei kuula räjähtänyt… 

Jälkeenpäin näistä jutuista - ja monista muista - on kyllä tosiaan naurua riittänyt.:D Mutta tuolloin kyllä välillä mietin että olenkohan joutunut duuniin Uskomatonta mutta totta –kirjan kansien väliin...