<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tulipa viikonloppuna (pe + la) todistettua omin silmin ja korvin kaksi paljon puhetta ja huomiota herättänyt Maija Vilkkumaan Totuutta ja tehtävää –konserttisalikiertueen keikkaa. Olin alun perin sitä mieltä, etten jaksa paikalle raahautua. Kun korviin alkoi kuitenkin kantautua ylistystä ja hehkutusta vanhojen biisien uusista sovituksista, alkoi mieli pikkuhiljaa muuttua. Ja onneksi tulin järkiini, nämä keikat olivat sen verran erikoinen ja mielenkiintoinen kokemus.

 

Olen siitä kummallinen keikoilla kävijä, että vaikka keikoille on pakko päästä, niin inhoan syvästi tungosta, tönittävänä olemista ja humalaisten röökinheiluttelijoiden ja tuopinloiskuttajien väistelemistä. Osasin siis todellakin ottaa kaiken irti siitä että koko yleisö istui. Tämä ei millään muotoa estänyt jengin osallistumista keikkaan, päinvastoin porukka oli alusta loppuun aivan sata lasissa messissä.

 

Perjantaina eräs mieshenkilö oli kyllä vähän turhankin osallistuvainen, kun hänen oli aivan pakko huudella "hauskoja" välikommentteja, mahdollisesti siinä toivossa että pääsisi ääneen kiertueella äänitettävällä livelevyllä. Ääliö. Neiti Vilkkumaa kuittaili lauantaina kyseisen herran verbaalista suoritusta jotta "sen tyypin sanomisia pitää vähän deletoida". Maijamaiseen tapaan välispiikeissä kuultiin muutenkin mitä erikoisimpia tarinoita mm. tamburiininsoitosta ja toteutumatta jääneestä Evijärven valloituksesta. Edellämainittua tampiota lukuunottamatta kanssakatsojia pitää kyllä kehua; biisejä ihan oikeasti kuunneltiin ja maltettiin odotella biisin loppuun asti ennen kuin alettiin taputtaa.

 

Itselläni oli mahdollisuus nähdä keikka samassa salissa kahdesta eri perspektiivistä: perjantaina kaukaa parvekkeelta, mistä kokonaisuuden hahmotti tosi hyvin, lauantaina ihan edestä, missä huomasi paljon enemmän yksityiskohtia (esimerkiksi ekalla puoliajalla tai miksi sitä nyt pitäisi kutsuakin kuulin aivan selvästi kitaristin plektran äänen sen osuessa kieliin). Muutto väliajalla eturivin reunasta kolmosrivin keskellä olleelle tyhjälle paikalle oli hyvä veto (vaikkei ehkä kuulostakaan siltä); kiitos vihjeestä aiemmilta keikoilta tutuille tytöille.

 

Biiseistä muutama sananen. Suurin osa niistä oli sovitettu rundia varten uudelleen, ja biisien aloitukset olivat välillä todella hämääviä. Esimerkiksi Ei ikinä sun oli paljon rockimpi kuin normaalisti, ja kitarasoundit olivat ihan hendrixiä – itse asiassa aloitusriffi oli melkein kuin All along the watchtowerissa. Liian kauan taas muistutti huminasoundeillaan Pyhä klaani-albumin aikaista Dingoa – sattumaa vai ei, Maijahan on tunnetusti Dingo-fani. Kesässä oli latinorytmiä, ja kertsin aikana lavalle pamahti niin paljon vihreää valoa että tuntui kuin olisi tosiaan ollut jossain kesäisessä metsässä. Kristiinassa oli jänniä arabisävyjä ja fiilis oli maaninen – todella onnistunut veto tehdä siitä slovari. Katu on mulle herkkä kohta, ja itselle jollain lailla keikan kohokohta; pelkistetty esitys, vain piano, nainen ja laulu – pakko myöntää että siinä nousi tunteet aika pintaan. Eissä huvitti Maijan äkseeraus mikkitelineen kanssa ja Ingalsin Laurassa yleisöä huudatettiin oikein kunnolla – aina kirkumiseen asti. Lopetusbiisinä itseoikeutetusti Satumaa-tango, jonka aikana yleisölle annettiin lupa nousta ylös ja bilettää. Ja jengihän biletti…

 

 

 

Biisilista:
Hiuksissa hiekkaa / Mun elämä / Puisto puhuu / Totuutta ja tehtävää / Tähti / Ei saa surettaa / Katu
--- väliaika ---
Hei tie / Ei ikinä sun / Kristiina / Liian kauan / Se ei olekaan niin / Ingalsin Laura / Saaressa / Ei
--- encoret ---
Kesä / Satumaa-tango

 

Ai niin, piti vielä puuttua sooloihin. Nimittäin kun jokainen soittaja sai semmoisen viiden minuutin ajan toteuttaa itseään yksin. Mä en ole mikään instrumentaalisoolojen ystävä, puudun heti kun soolon pituus ylittää 20 sekuntia. Bassosoolo (joka vanhan viisauden mukaan on yksi kolmesta turhimmasta asiasta maailmassa) oli tästä huolimatta ihan kiva, siinä oli huumoria mukana, ja epätoivoista esittävä basisti sai lankkunsa kuulostamaan flunssaiselta sorsalta.

 

Live-levyä odotellessa...