Prologi
Syksy 85<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Eräällä uneliaalla lukion ekan luokan C-saksantunnilla yritimme laiskasti saada saksankielistä keskustelua aikaisiksi. Joku totesi, että kyllä sitä juttua tositilanteessa irtoaisi, johon joku toinen tokaisi että joo, lähdetään saman tien Saksaan puhumaan saksaa. Yllättäen koko ryhmä innostui ajatuksesta, toinen toistaan hullumpia ideoita heitettiin ilmaan ja lopulta päätettiin lähteä seuraavana syksynä - kakkosluokkalaisina abien C-saksan ryhmän kanssa matkaan. Niin vanhemmilta kuin koululautakunnaltakin saatiin puristettua suostumukset leirikouluun osallistumista varten, rahaa kerättiin kunnan ja yritysten myöntämien avustusten lisäksi Eläköön kielitaito tarrakampanjalla, ja reissuun valmistauduttiin opiskelemalla paikallista historiaa ja käytöstapoja ("mitä muuta sitten ikinä teettekin niin älkää ikinä vahingossakaan sanoko Du Schwein!") sekä vierailemalla Goethe-instituutissa ja Helsingin Saksalaisessa koulussa.
La 27.9.1986
Koko edellinen viikko oli oikeastaan kulunut pyykinpesun, pakkaamisen ja yleisen säpisemisen ja hehkuttelun merkeissä. Ja lähtöpäivän aamuna ei sitten olisi voinut yhtään vähempää kiinnostaa. Ihan tavallinen efekti reissuun lähtiessä, kuten myöhemmin on tullut huomattua. Koulun pihalle kuitenkin sitten suunnattiin puoliltapäivin kuka minkäkin kokoisten pakaasien kanssa. Meillä oli koko reissun ajan käytössämme oma bussi, jolla ensitöiksemme hurautimme Puolan-laivan terminaaliin. Laiva Gdanskiin lähti klo 15, ja edessä oli 29 tunnin merimatka, jota kulutimme mm. käymällä syömässä (puolalaisen tarjoilijan mukaan syömämme lintu oli "Donald Duck") ja pelaamalla korttia sekä filmaamalla muita merialuksia takakannella, jonne hytistämme oli suora näköyhteys (hauskana yksityiskohtana kerrottakoon, ettei hytissämme ollut verhoja). Iltapesujen aikaan porukkaan iski jostain syystä aivan hillitön paniikki, koska meitä oli kehotettu välttämään puolalaisen veden juomista keskusteluissa vilahteli niin streptokokki kuin Tsernobyl. Hammaspesut suoritettiin lopulta tax-freestä hankitulla kivennäisvedellä. Melko mielenkiintoinen kokemus
Su 28.9.1986
Päivä meni perillepääsyä odotellessa ja kelloa oikeaan käännellessä. Olimme koulussa tehneet ryhmätöitä, jotka esitimme laivalla toisillemme ja mietimme porukalla jotain järkeviä kysymyksiä isännillemme Berliinissä. Iltasella n. klo 18 saavuimme viimein Gdanskiin ja suoriuduimme tullista ongelmitta. Ennen kuin bussikin saapui laivan uumenista ehdimme palloilla ympäri satamaa. Terminaalia vartioineet sotilaat rynnäkkökivääreineen loivat hieman jännitettä emmehän kotona olleet tottuneet näkemään aseita esillä lainkaan, ja täällä niitä kanniskeltiin huolettoman näköisesti.
Matka Berliiniin oli p-i-t-k-ä. Gdanskin läpi ajaessamme hämmästelimme vuokrakasarmeja, jotka tuntuivat olevan kilometrejä pitkiä. Kaupungin ulkopuolella tulimme kolaripaikalle, ja saatuamme jo ensituntumaa Puolan huonokuntoisiin teihin sekä melko vauhdikkaaseen liikennekulttuuriin teimme toisen auton melko rutistuneesta olemuksesta omat johtopäätöksemme kuljettajan selviytymismahdollisuuksista. Itä-Saksan rajalla törmäsimme sitten pää edellä rautaesirippuun. Passit kerättiin useaan otteeseen, bussin vessa ja alusta tarkastettiin peileillä loikkareiden varalta, (saksankielentaidoton) kuskimme joutui yksin tullimiesten koppiin tentattavaksi lopulta keräsimme kolehdin, 10 mk/pää länsivaluuttaa pisti leimasimiin vauhtia ja pääsimme aamuyöstä jatkamaan kohti Länsi-Berliiniä.
Ma 29.9.1986
Saavuimme retkeilymajaan klo 6 aamulla. Osa porukasta painui suoraan nukkumaan, osa uhrasi kallista nukkuma-aikaa suihkussakäyntiin. Kerkesimme vetää unta palloon n. 3 tuntia, sitten aamutoimet ja klo 11 Informationzentrum Berliniin kuuntelemaan luentoa kaupungin erinäisistä syistä aika erikoislaatuisesta historiasta. Luennoitsijan iloksi meillä oli paljon kysymyksiä aiheeseen liittyen (kai nyt oli, kun niitä oli opettajan vaatimuksesta koko laivamatkan ajan yritetty keksiä). Kahden maissa lähdimme kiertoajelulle (länsipuolelle siis); seisoimme muurilla ihmettelemässä rajavyöhykettä jota panssarit ja aseistetut sotilaat vartioivat, näimme vankilan jossa Hitlerin poliittisia vastustajia teloitettiin, hengailimme Brandenburger Torilla ja kävimme Berliinin Olympiastadionilla. Kävelimme Ku'dammilla ja näimme kuuluisan "Onton hampaan" eli Keisari Vilhelmin muistokirkon, joka pommitettiin aika huonoon kuntoon 1943 ja jonka rauniotorni, tapuli, mikä nyt ikinä jätettiin sodan muistomerkiksi. Illalla pyörähdimme vielä palloilemassa kaupungilla (jossa meikäläinen tuhosi vahingossa yhden roskiksen). Majapaikkaan päästyämme kaaduimme jalat suorina petiin.
Idän ja lännen raja. Taustalla näkyy himmeästi Fernsehturm.
Paikallisten mielipiteet muurista voi lukea suoraan muurista.
Ti 30.9.1986
Ja aamulla taas aikaisin ylös ja suunta kohti Herman Hesse Schulea. Tämä koulu, kuten nuorisohotellimmekin, sijaitsi Kreuzbergissa, jossa tunnetusti asui ja asuu nykyäänkin paljon turkkilaisperäistä väestöä. Vuonna 86 etniset vähemmistöt olivat vielä melko harvinainen näky Suomessa, joten meitä hämmensi turkkilaisten suuri osuus koulun oppilaista ja vielä enemmän varmaan hämmensi se, että he olivat täysin saksalaistuneita eivätkä suinkaan kulkeneet kaftaaneissa ja/tai huiveissa kuten me metsäsuomalaiset olisimme voineet kuvitella. Meidät jaettiin kolmeen eri ryhmään itse olin ryhmässä, joka joutui ikätovereidemme äidinkielen tunnille, ja kyseisen tunnin opettaja oli ottanut teemaksi omille oppilailleen kielen ja kansainvälistymisen. Me yhdeksän jouduimme siis keskelle 30 saksalaista, jotka olivat hyvinkin välittömiä ja uteliaita meidän suhteemme. Vaikka saksankielemme ei moitteetonta ollutkaan niin juttu luisti, ja yllätykseksemme myös ymmärsimme paljon enemmän kuin olisimme kuvitelleet lienevätkö isännät olleet kohteliaita ja puhuneet hitaasti
Opettajien talo.
Iltapäivällä olimme sitten kiertoajelulla Itä-Berliinissä. Ylitimme rautaesiripun legendaarisen Checkpoint Charlien kohdalta, ja idän puolella jouduimme jälleen tiukkaan syyniin. Meidän oli luovutettava tulliin kaikki hallussamme olevat Berliinin muuria esittävät postikortit ennen rajan ylittämistä. (Kortit saatiin ihme kyllä takaisin paluumatkalla.) Suurin osa museoista ja historiallisesti arvokkaista rakennuksista jäi sodan jälkeen itäpuolelle, ja kiertoajelulla taisimme nähdä niiden useimpien julkisivun. Vierailimme Treptowissa II maailmansodan muistomerkillä, valtava puisto jossa on mm. neuvostosotilaiden hautausmaa sekä erinäisiä muistomerkkejä.
Neuvostoarmeijan muistomerkki Treptowissa.
Poistumassa muistomerkiltä.
Kuuden kieppeissä lähdimme sitten ajamaan kohti Länsi-Saksaa. Rajanylityksen jälkeen koko bussi puhkesi spontaaneihin taputuksiin ja hihkuntaan "jes, me selvittiin!" Seuraava etappimme oli Hildesheim, n. 100000 asukkaan kaupunki parikymmentä kilometriä Hannoverista kaakkoon. Asetuimme taloksi paikalliseen retkeilymajaan.
Ke 1.10.1986
Totuttuun tapaan aikataulu oli tiukka. Lähdimme keskiaikaiseen Goslarin kaupunkiin (n. 60 km Hildesheimista kaakkoon). Goslar on säilynyt erityisen hyvin alkuperäisessä asussaan, koska se kuuluu kaupunkeihin joita ei pommitettu II maailmansodassa. Käväisimme entisen keisarillisen linnan Pfalzin puutarhassa.
Keisarin linna. Onpa muuten vino kuva...
Ihastelimme vanhoja Fachwerk-taloja ja tutustuimme kaupungin 1500-luvulta peräisin olevaan raatihuoneeseen ja siellä säilytettyyn kirjaan, jonka arvoksi tuolloin ilmoitettiin 25 miljoonaa DM.
Näkymä raatihuoneelta Goslarin torille.
Koko retkue.
Goslar sijaitsee Harzin vuoriston juurella, joten vierailu Harziin oli itsestäänselvyys. Käväisimme Harzin korkeimmalla sijaitsevassa kaupungissa St. Andreasbergissa, jossa on aikoinaan sijainnut hopeakaivos. Vuoristoteillä meinasi sananmukaisesti päätä välillä huimata. Lisäksi näimme aika surullisia maisemia happosateiden rampauttamista metsistä.
Kaivosvaunussa.
Saasteiden polttama näkymä.
To 2.10.1986
Olin aamulla keittiövuorossa, joten retkueemme sääntöjen mukaan olin auttamassa hostellin henkilökuntaa pöydän kattamisessa. Tosin taisin olla enemmän tiellä kuin avuksi kun en meinannut edes teekuppeja löytää, mutta työntekijöiden hyväntahtoisella avulla siitäkin selvittiin. Bussikuskilla meinasi palaa käämi, kun tarjolla oli aamusta toiseen sekä teetä että lihalientä (!), muttei kahvia. Luvassa oli jälleen kulttuurivaihtoa, kun vierailimme kolmen oppitunnin ajan paikallisessa lukiossa. Meidät otettiin taas mukavasti vastaan ja osallistuimme matematiikan ja ympäristötiedon tunteihin.
Hildesheim majapaikasta nähtynä.
Iltapäivällä teimme kävelyretken historialliseen Hildesheimiin. Oppaanamme toimi em. koulun lehtori Josopait, joka oli hillitön Suomi-fani ja innostui myös puhumaan jonkin verran suomea. Josopait oli mukanamme myös edellispäivän retkellä Goslarissa. Paikalliset nähtävyydet tulivat tutuiksi, kirkkoja ja muistomerkkejä riittää, ja näimme myös kuuluisan "tuhatvuotisen ruusun" (jonka ikä tutkijoiden mukaan kuitenkin on "vain" n. 600 vuotta).
Loppuilta oli omaa aikaa, jonka kulutimme surffailemalla ympäri keskustaa kukin tahoillamme. Tutustuimme Ninan kanssa paikalliseen jäätelöbaarikulttuuriin. Nina nimittäin halusi jätskiä, vaihtoehdot olivat kleine (pieni), grosse (suuri) ja riesige (valtava). Nina otti kleinen ja sai 6 isoa jäätelöpalloa, joiden syömisessä kestikin sitten pieni tovi. Hihittelin cocislasin takaa että onneksi et ottanut sitä riesigeä
Illalla Sanna lähti etsimään Weinstubea (viinitupaa) jonka piti olla "jossain ihan lähellä". Kävelimme ympäri Hildesheimin katuja ja kujia pari tuntia löytämättä ko. paikkaa. Kartta tai edes osoite ois ollut kiva, mutta mitäs niillä, tosituristi ei karttaa lue! Katja sentään ilahdutti meitä tokaisemalla pimenevässä illassa vastaantulevalle paikalliselle: "Morgen!" (Huomenta!)
Pe 3.10.1986
Aamutoimien jälkeen (jotka kestivät ikuisuuden, syystä että suihkussa oli miljoona pitkäkoipista hämähäkkiä jotka täytyi ensin häätää - teinityttölauman valtavan kirkunan saattelemana ne lopulta hukutettiin suihkuvedellä) suuntasimme Alte Mexico näyttelyyn ihmettelemään vanhoi kipoi ja kannui. Sitten oli hieman aikaa taas pyöriä kaupungilla syömässä, kahvilla ja shoppailemassa, itse musiikin suurkuluttajana ostin muutaman levyn (olivat Saksassa huomattavasti halvempia kuin Suomessa) ja saksalaisen Aku Ankan, jonka myöhemmin totesin sen olevan 3-4 viikkoa meikäläistä edellä. Neljän maissa suuntasimme eilen tapaamiemme paikallisten lukiolaisten kanssa keilailemaan. Keilailun lisäksi harrastimme kulttuurivaihtoa mm. kieltenopiskelun merkeissä.
Keilahallilta menimme suoraan kaupungin pormestarinnan vastaanotolle. Vierailumme kaupungissa oli ilmeisesti yllättävänkin suuri tapahtuma. Rouva pormestari piti hienon puheen ja toivotti meidät tervetulleiksi uudelleen Hildesheimiin. (Tämä luultavasti siksi, että aikaa oli niin vähän emmekä ehtineet aiheuttaa tarpeeksi pahennusta) Oden diaesitys kotikunnastamme kirvoitti ihastuksen ilmauksia, wie schön!
Loppuillasta seurueen täysi-ikäiset pääsivät irti, jotkut sammuivat ja pari oksenteli. Me alaikäiset otimme tilanteesta kaiken irti ja hihittelimme. Vaikkakin erään sammuneen kohdalla olimme jo vähän huolissamme.
La 4.10.1986
Lähtö oli sovittu aamuseitsemäksi, ja siihen aikaan kaikki olivat jo bussissa. Ihme! Matka Tanskaan alkoi. Suoritimme väsähtäneen kiertoajelun Hampurissa ja kerkesimme pyörähtää muutaman tunnin Lübeckissä ja Travemündessa ennen lautan lähtöä Tanskaan. Tanskan puolelta ei väsyneeseen mieleen jäänyt juuri muuta kuin valot, jotka maan alavuudesta johtuen näyttivät jatkuvan täältä ikuisuuteen
Yövyimme Kööpenhaminassa Bellahǿjissä (jossa sattumalta yövyin seuraavan kerran v. 2001). Yöllä onnistuin säikähtämään puolikuoliaaksi, kun respasta saamiemme paperilakanoiden kulmat heiluivat typerästi hengityksen tahdissa ja saivat liikaa Äärirajoilla sarjaa seuranneen meikäläisen kuvittelemaan vaikka mitä etenkin kun juuri ennen nukkumaanmenoa olimme keskustelleet narkkareista ja huumediilereiden kostoista
Su 5.10.1986
Tanska-Ruotsi all day long. Tai no, itse asiassa siinä kesti n. 20 minuuttia. Bussimatkalla Tukholmaan koitimme viihdyttää itseämme ja toisiamme miten parhaiten taisimme. Laivaterminaalissa onnistuin vielä herättämään huomiota huitaisemalla vahingossa putkikassilla tuhkiksen nurin. Laivareissu Suomeen oli sitä samaa tavanomaista. Osa saunoi, osa istui baarissa, osa shoppaili, osa pelasi korttia. Tiiviin viikon jälkeen fiilis oli aika väsynyt.
Ma 6.10.1986
Aamulla saavuimme Helsinkiin ja ajoimme suoraan koululle. Siellä rehtorimme tuli vastaan ja ilmoitti, että ne jotka haluavat saavat pitää vapaapäivän. Muutama jäi koululle hehkuttelemaan, mutta useimmille meistä lepopäivä kelpasi. Bussikuskimme lupasi kiertää vielä kylän isoimmat taajamat, joten hyppäsin kyytiin ja pääsin lähes kotiovelle, vaikka kävin vielä auttamassa ziljoona kiloa tuliaisia ostanutta luokkakaveriani tavaroiden kantamisessa
Epilogi
To 9.11.1989
Katselin uutisista live-kuvaa Berliinin muurin murtumisesta. Vain reilut kolme vuotta aiemmin seisoin itse muurilla täysin varmana siitä, ettei tätä tulisi koskaan tapahtumaan. Se nyt vaan tuntui silloin täysin mahdottomalta. Nykyolosuhteissa Saksa on aika erilainen paikka kuin se, jossa kävimme 20 vuotta sitten, tahtoo sinne uudelleen...
