PE 13.8.

 

Perjantaina lähdettiin sitten aamusta alkulohkon viimeiseen matsiin Tsekin mestarijoukkue Tatran Stresovicea vastaan. Meille lopputuloksella ei ollut sinänsä kauheasti väliä - jatkoon ei enää meillä ollut asiaa, ja tarkoitus olikin lähinnä pelata hyvä matsi ja kiusata pakkovoiton edessä olevia tsekkejä. Svedut toivoivat meidän venyvän ainakin tasapeliin päästäkseen itse jatkoon, ja matsin alussa länsinaapurit roikkuivat kaukalon laidalla katsomassa miten käy - jopa pientä kannustuksen poikasta oli havaittavissa. Yhteen maaliin - nimittäin meidän - siinä kuitenkin enimmäkseen pelattiin, ja ruotsalaiset katosivat jo ennen puoliaikaa.

 

Matsin jälkeen otettiin joukkuekuvia ja sitten kaikki hajaantuivat sananmukaisesti salaman nopeudella kuka minnekin - shoppailemaan, syömään, kaljalle, hotellille, katsomaan muita pelejä. Eevan loihekin hämmästyneenä lausumaan: "Tää on varmaan kaikkien aikojen lyhytikäisin salibandyjengi. Kaikki ei ollu edes nähneet toisiaan ennen reissua, ja viimeisen matsin jälkeen kaikki hajoo omille teilleen."

 

Jossain vaiheessa havaitsin eksyneeni muusta porukasta (kännykkä oli tietty Suomessa, joten en voinut soittaa mitähän ihmettä olin oikein lähtiessä ajatellut), joten kävin viemässä pelikamat hotellille ja lähdin sitten sinne, missä todennäköisesti olisi meikäläisiä: Sparta-hallille. Siellä oli juuri alkamassa Rangersien matsi jotain venäläisjengiä vastaan, ja siellä oli myös muutama dreamteamilainen. Kirkkonummelaiset hoitivat homman kotiin tiukan pelin ja dramaattisen rankkarikisan jälkeen (kumpikin joukkue teki peräkkäin maalin nostamalla pallon veskarin yli), ja kun seuraavaan peliin oli muutama tunti aikaa, päätettiin lähteä syömään ja palata ennen suomalaisten seuraavaa peliä.

 

Kuuluisa katuteatteriesitys.

 

Satu ja Katja esittivät matkalla mielenkiintoisen katutanssin, joka huvitti meitä ja hämmästytti paikallisia... Suht läheltä hallia löytyi pizzaravintola, joka oli ulos päin tosi kämäsen näköinen, mutta sisältä tosi siisti. Kyseessä oli pieni perheravintola, ja sen huomasi: palvelu oli ystävällistä (mitä ei todellakaan voinut joka paikassa sanoa; tsekit ovat todella tylyä porukkaa) ja henkilökunta puhui hyvää englantia, ruoka oli halpaa ja sitä oli todellakin riittävästi - harva sai pasta-annoksensa syötyä edes puoleenväliin. Satu kunnostautui juomalla omia oluitaan baarin tuopista ja kaatamalla sitten myöhemmin baarista ostetut bisset tuopista omaan tyhjään kaljapulloonsa. Niillä promillemäärillä se oli kyllä aika huomattava suoritus.

 

Otetaan kaljat mukaan...

 

Sitten palattiin hallille katsomaan Rangersien seuraavaa välierämatsia. Matkalla puhuttiin että olisi pitänyt ottaa Suomen lippu mukaan. Sitten Satu näki talon, jota oletti konsulaatiksi koska sen salossa lepäsi sinivalkoinen lippu, ja innostui vaatimaan että mentäisiin pyytämään lippua lainaksi. Tarkemmin katsottaessa huomattiin, että portin edessä seisoi vartiomies ja alettiin epäillä... sitten joku ilmoitti lakonisesti että "toi on Israelin lippu".

 

Hallilla suomalaiset saivat hyvän fiiliksen aikaisiksi - meno oli kuin eteläeurooppalaisessa futismatsissa, kun suomalaismaalien jälkeen tuomarit hätistelivät tuulettavia kannattajia kentältä... Jossain vaiheessa lisää dreamteamilaisia saapui paikalle. Katsomokulttuuri Keski-Euroopassa poikkeaa kotoisasta: hallin baarista haettiin alkoholillisia juomia katsomoon ja röökiä vedettiin surutta ihan missä vaan. Ja jälleen olimme ihan maassa maan tavalla, vaikka se aluksi tuntuikin vähän oudolta.

 

Matsin jälkeen oli sitten jossain discossa turnauksen viralliset päättäjäisbileet, mutta mua ei jaksanut kiinnostaa, joten menin hotellille lepäilemään. Metrossa tavattiin meidän lohkossa pelanneita sveitsiläisiä, jotka näyttivät vähän ihmettelevän hullujen suomalaisten showta, useimmat kun olivat aikamoisessa bailuvireessä. Jotain siinä kumminkin juteltiin ja toivoteltiin tsemppiä jatkopeleihin.

 

LA 14.8.

 

Juutalainen hautausmaa.

 

Aamulla meikäläinen säntäsi juutalaiskortteleihin kämppisten potiessa kipeää päätään. Valitettavasti oli sapatti, joten kaikki paikat olivat kiinni. Juutalainen hautausmaa teki silti vaikutuksen. Pakkohan se kamerakin oli tunkea siitä portinpylväiden läpi... Päivä meni ihan sightseeing-merkeissä. Joukkueen piti kokoontua U Flekuun tuopille, mutta useimmat eivät ikinä päässeet sinne asti ja loput eivät osuneet sinne yhtaikaa. Ko. mestassa oli ehkä parasta olutta mitä on koskaan tullut juotua. Lisäksi Becherovkaa tuotiin perinteisen tsekkiläisen ruoan kanssa pöytään pyytämättä. Oli vähän hassua kun sapuskaan ei kuulunut lainkaan perunoita, niiden sijasta lautasen reunalla oli neljä paksua viipaletta ranskanleipää. Maassa maan tavalla, jälleen kerran.

 

U Fleku, maailman vanhin ravintolapanimo.

 

Päivällä oli ohjelmassa tavaroiden pakkausta yms. tylsää, ja sitten piti lähteä Sparta-hallille katsomaan finaaleita - tietty elintarvikekaupan kautta. Suomalaisjoukkueiden menestyksestä sen verran, että HIFK voitti miesten A-sarjan. Finaalien jälkeen oli sitten viimeinen tilaisuus lähteä linna-alueelle. Siellähän olisi saanut kulumaan vaikka viikon, nähtävää on vaikka kuinka paljon, joten ensi vuonna sitten lisää... Illalla mentiin porukalla syömään ja sitten bailailtiin jossain (ilmeisesti) pintamestassa, ennen kuin lähdettiin takaisin kämpille. Tietty taksilla, kun metro ei enää kulkenut. Muutoinhan käytimme metroa ja bussia hyvinkin mielellämme, sillä Prahan julkinen liikenne toimii erinomaisesti ja lisäksi kisarannekkeilla sai matkustaa ilmaiseksi koko turnausviikon.

 

Kaarlen silta.

 

Prahalaiset taksit ovat ihan uskomattomia: ensin ne yrittävät kiskoa hirveää ylihintaa (500 korunaa), sitten pudottavat johonkin 100-300 korunaan (turistioppaissakin käsketään aina sopia kyydin hinta etukäteen) ja niillä on aina auton etukonsoli täynnä vähäpukeisten jos ei jopa alastomien naisten kuvia. Ja sitten ne vielä ajavat kuin hullut! Meinattiin ajaa kolari oikealta (!) vilkut päällä (!!) tulleen ambulanssin (!!!) kanssa, mutta kuski vain kirosi ja kiihdytti vauhtia, kurvasi sairasauton editse ja totesi tyynen rauhallisesti: "That was quite close." Turistiparat vapisivat kauhusta

 

Hotellille tultaessa meidän piti Tanjan kanssa välttämättä mennä hotellin katolle kiipeilemään ja filmaamaan. Sitten Tane aloitti hillittömän pakkausshown ja alkoi kirjoittaa postikortteja... neljältä aamulla! Ei mitään havaintoa milloin kämppis on mennyt nukkumaan...

 

SU 15.8.

 

Inhotti jo valmiiksi kun kello soi seitsemältä aamulla ja piti pakkautua busseihin. Vaihdettiin busseja joten palatessa meillä oli ilmastointi muttei videoita. Ainakin omasta mielestäni huomattavasti mukavampi vaihtoehto... Nyt osattiin varautua siihen että ruokaa ei välttämättä ihan heti saa, porukalla oli kassit täynnä ruokaa ja olutta sekä halpaa votkaa.

 

Paluumatka oli huomattavasti menomatkaa rauhallisempi, dokailu oli suht sivistynyttä ja volumetasokin pysyi jossain järkevissä rajoissa. Ilmeisesti viikon jatkunut juhlinta vaati veronsa. Puolassa käytiin taas syömässä siellä kirotun Mäkkärissä. Hei oikeasti, urheilija tarvitsee oikeaa sapuskaa!! Pakko oli taas nöyrtyä syömään roskaruokaa. Pihalla Tanja ja Sanna yrittivät opettaa penkillä istuvan muovi-Ronaldin polttamaan tupakkaa, mutta menestys taisi jäädä vähän heikoksi.

 

Ota nyt Ronnie...

 

Bussikuskit ajoivat Puolan huonokuntoisilla teillä pelottavaa vauhtia, kuten myös muut tienkuluttajat. Myöhään illalla osuttiin paikalle jossa henkilöauto oli törmännyt johonkin isompaan autoon, liikenne oli täysin tukossa ja jälki tosi pahan näköistä. Kummasti se kyllä kevensi kuskien kaasujalkaa. Bussissa hiljennyttiin aika tehokkaasti. Sitten joku erehtyi filosofoimaan ja kaikki repesivät.

 

Alkoi väsyttää ja oikaisin penkille makuulleni. Jossain vaiheessa heräsin siihen, että toimin korttipelin alustana. "Älä liiku ettei kortit levii!" Myöhemmin heräsin uudelleen kun joku pyöri dösän käytävällä ja pyysi ihmisiä myymään viinaa, "kaikki viina käy". Myin vajaan pullon Tsekkilästä ostettua pahaa feikki-Bailey'siä jollain kolmellakympillä. Ja jäin vielä voitolle...

 

MA 16.8.

 

Aamulla bussissa oli kovin koomaista porukkaa. Puolenpäivän maissa saavuttiin viimein Tallinnaan. Laivan lähtöön oli kolmisen tuntia aikaa, joten valtavat pakaasikasat kannettiin terminaaliin, jossa ne kasattiin leireiksi. Sen jälkeen osa porukasta kaikkosi kaupungille syömään ja/tai shoppailemaan, osa jäi reporankana terminaaliin makaamaan laukkujen päälle. Tunsin oloni likaiseksi ja päätin mennä vessaan pesemään hampaat. Kaksi joukkueemme pelaajaa oli mennyt astetta pitemmälle ja pesi hiuksiaan käsienpesualtaassa tapahtuma, jota lopulta päädyin itsekin apinoimaan.

 

Sanna's Special.

 

Laivamatka meni syödessä (Sannan loistotuuri ruokailujen suhteen jatkui, kun tilasi ensin lisukkeeksi ranskalaiset perunat, sai uuniperunan ja lopulta hirveän tappelun jälkeen tuplana molemmat), valkovenäläisiä juodessa ja kannella helteessä korttia pelatessa. Ja nauraessa ja viikon tapahtumia kertaillessa. "Muistaks ku" "ja sit mä syötin" Reissussa rähjääntyy, ja oli se kyllä mahtavaa nähdä kuinka kotikaupunki ilmestyi horisonttiin.

 

Rankin keikka koskaan, ikinä, missään. Hauskaa oli, mutta oli myös taatusti vihoviimeinen kerta kun lähden sekalaisen "urheilija"lauman kanssa bussilla mihinkään Vantaata pidemmälle