Monen päivän sateiden ja harmauden jälkeen aurinko on taas suvainnut paistaa. Tämä sai blogin pitäjässä heti aamusta aikaan nytäkkiäulos-reaktion. Kesäloman perinteisiin on jo vuosia kuulunut käynti Malminkartanon täyttömäellä, jota voi kutsua kaupungin katoksi – se on Helsingin korkein kohta (90 m merenpinnan yläpuolella). Rakkaalla lapsella on luonnollisesti monta nimeä; täyttömäkeä (jonka virallinen nimi on Malminkartanonhuippu) sanotaan myös Jätemäeksi, ja kukkulan vieressä sijainneessa entisessä opinahjossani se tunnettiin myös P***amäen nimellä.

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Hurautin siis bussilla 45 Malminkartanoon, jossa portaat huipulle lähtevät käytännöllisesti katsoen päätepysäkiltä. Ylös on melkoinen kipuaminen (426 porrasta). Näkymät maksavat kuitenkin vaivan. Kiikareilla näki autereesta huolimatta hyvin, miten laivat liikkuivat Helsingin edustalla. Arkipäivänä lounasaikaan mäen huipulla oli rauhallista – vain pari satunnaista turistia itseni lisäksi. Huipulle rakennettua kivettyä oleskelutilaa penkkeineen ja tuoleineen katsellessa tuli kyllä mieleen, että tänne pitäisi tulla joku ilta isommalla porukalla kera eväiden ja punaviinin, miksei myös kertakäyttögrillin jollei tuule ihan mahdottomasti. Tänään nimittäin tuuli niin, että meinasi tukka irrota päästä.

 

 

 

Aikani maisemia ja rauhaa ihasteltuani jätin täyttömäen ja hyppäsin bussiin Konalasta suunnaten Pajamäkeen etsimään kuuluisan  planeettamallin Aurinkoa. Joidenkin tietojen mukaan Auringon mallin pitäisi näkyä Pitäjänmäentielle, missä Saturnuksen malli majailee, mutta mitä vielä. Hyvä kun sen näki edes 20 metrin päästä. Aurinko sijaitsee Pajamäen Patterimäellä keskellä ensimmäisen maailmansodan aikaista linnoituslinjaa. Luultavasti se on näkynyt ihan hyvin joskus 15 vuotta sitten kun aurinkomalli alun perin rakennettiin, mutta puut ovat kasvaneet sen verran että Aurinko armas on jäänyt varjoon.

 

 

 

 

Panin hämmentyneenä merkille Pajamäen metsikön luonnon monimuotoisuuden. Enpä tiennyt että noinkin lähellä löytyy paikka, jossa erilaisia kasvilajeja on noin mahdoton määrä. Myös vanhan linnoituslinjan rauniot olivat hyvin mielenkiintoisia. Valitettavasti paikalla oli myös sankoin joukoin melko "mielenkiintoisia" puistokemistejä, joiden läsnäolo karkotti allekirjoittaneen ihailemasta keto-orvokkeja ja nokkosia. Tarkoitus on kuitenkin palata – ja silloin mennään porukalla etsimään ne muutkin taivaankappaleet sieltä puistosta.