Oheiset tekstit on alunperin lähetetty pätkissä eräälle keskustelufoorumille reissun päältä kesällä -06. Alla puhtaaksikirjoitettu ja kuvitettu versio.

413749.jpg

 

TI 27/06/2006, 04:17 PM

 

Terveisiä Roskildesta!


Vastoin odotuksia pääsin koneelle heti ekana kokonaisena perilläolopäivänä. Lähdettiin siis su-iltana, ja laivamatka Hesasta Ruotsiin kului buffetissa , tax freessä sekä pubissa seuraamassa MM-kisojen ehkä värikkäintä matsia Portugali-Hollanti. Maanantaina paukutettiin E4:aa Ruotsin läpi Helsingborgiin asti, hämmennyttiin festarialueen portilla kun tanskalainen järkkäri puhui selvää suomea, pystytettiin teltat ja pidettiin perinteinen ekan illan punaviini- ja festariradioilta, johon liittyy myös jumalaton määrä typeriä juttuja. Olemme mm. perustaneet bändin nimeltä Martta Pervo ja Poliittisesti Korrektit (vrt. Martti Servo). Ekan levyn nimi tulee olemaan Vasen kaista ja sen avausraita on nimeltään Kommareiden touhua. Telttanaapureina on ainakin muita suomalaisia, ruotsalaisia, möykkääviä saksalaisia sekä australialaisia. Tänään on sitten haahuiltu ympäri aluetta, kohta lähdetään takaisin teltoille tekemään sapuskaa keittimellä. Illalla meidän pitäisi saada leiriin vahvistuksia, joten leveästi pystytetty leirimme tulee muuttumaan fyysiseltä habitukseltaan jonkin verran.

 

Tämä tästä, kirjoitan ilman skandeja (skandit korjattu tähän, suom. huom.) koska täällä on a:n ja o:n tilalla on jotain ihan ihmeellisiä æ- ja ø-koukeroita. Lisää joko myöhemmin täältä netcafesta tai sitten vasta kotiinpaluun jälkeen, we'll see.

 

PE 30/06/2006, 03:11 PM

 

Tiistaina saatiin siis vahvistuksia Tampereelta. Tapasimme myös viime vuonna kanssamme pyörineen lontoolaisen Chrisin, joka sattumoisin pystytti telttansa 10 metrin päähän meistä. Kaveri lähes kaatoi mut hypätessään innoissaan jokaisen syliin ja hokiessaan cockney-aksentillaan "I can't believe this. I can't believe this." Ilta lipesi jotenkin ihan härväämiseksi, leirissämme pyöri kaikenlaista ihme porukkaa ja keskiviikkoaamuna suurin osa kärsi kipeästä päästä. Kolmannes ryhmästämme oli kuitenkin päättänyt raahata meidät katusählyturnaukseen, johon ilmoittauduimme reteästi nimellä Team Finland. Voitimme ekassa matsissa ruotsalaiset 4-3 mutta seuraavassa tuli turpaan, mikä olikin hyvä koska emme oikeasti olleet todellakaan pelikunnossa. Toisekseen jos olisimme voittaneet olisimme seuraavaksi kohdanneet Tanskan maajoukkueen ja sitä ei olisi enää terveys kestänyt...

413748.jpg

Pelien jälkeen menimme lähikauppaan ja ostimme monta säkillistä sapuskaa leiriin. Kävimme grillaamassa - äärimmäisen mielenkiintoinen episodi, johon sisältyi mm. kappaleiksi räjähtänyt makkara ja allekirjoittaneen tuleen syttyneet housut. Ilta meni taas leirissä istuksiessa, pari paikallista bändiä tuli kylläkin nähtyä kun tulivat lava-autolla leirintäalueelle esiintymään. Lisää mielenkiintoisia sattumuksia: viime syksynä samalla capoeira-kurssilla ollut tyttö käveli suoraan leiriimme, koska hänen kaverinsa asuvat naapureinamme (ko. tyttö itse asuu länsipuolella, suunnilleen niin kaukana meistä kuin täällä vain asua voi). Kaverin sisko tiedotti Suomesta että Axl Rose oli pidätetty Ruotsissa kun oli purrut jotain portsaria jalkaan. Uutinen herätti suurta hilpeyttä sekä meidän että viereisten saksalaisten keskuudessa. Sakemannit muuten olivat kovasti pahoillaan taannoisesta metelöinnistään klo 4.30 aamulla - olivat kuulemma olleet niin tohkeissaan siitä että olivat saaneet leirin pystyyn, etteivät voineet välttää hehkuttelua. Pakkohan niille oli antaa anteeksi :D Yöllä tein Vuosisadan Keksinnön - jos nukun korvatulpat päässä, muiden ihmisten mekkalointi ei kuulu! Tuonkaan keksimiseen ei mennyt kuin viisi vuotta ja erinäisiä unettomia roskildeöitä... oooOOOooo...

 

Eilen torstaina oli sitten eka festaripäivä, tosin eka bändi Bullet For My Valentine soitti vasta 19.30 joten päivä kului taas ihan yleisen typerehdinnän merkeissä. BFMV olikin sitten ihan hirveä, ei iskenyt meistä kellekään joten katsoimme puoli tuntia ja lähdimme muualle. Jäi epäselväksi kuka porukasta oli keksinyt että tätä pitää mukamas mennä katsomaan. Muut menivät shoppailemaan ja ite ajauduin katsomaan pikkubändiä nimeltä Jenny Wilson, joka olikin ihan hyvä - semmoista mukavaa indieta. Gunnareiden piti aloittaa 21 mutta ruojat aloittivat vasta 22 joten muutapa ei sitten nähtykään. Keikka oli toisaalta hyvä ja toisaalta outo. Biisit kyllä vedettiin tiukasti ja kunnioituksella, mutta väliin mahtui ihan omituisia sooloesitystilutteluja, joiden aikana Axl vaihtoi vaatteita ja kävi happipullolla. Boooriiing...

413746.jpg

 

SU 2/07/2006, 10:02 AM

 

Perjantaina saapui festarivieraista odotetuin eli aurinko. Siitä lähtien täällä onkin ollut pirun kuuma päivisin (ja kylmä öisin). Pe oli pitkä päivä, sillä festarialueelle lähdettiin jo kohta puolen päivän jälkeen ja palattiin seuraavana aamuna puoli neljän maissa. Ohjelma oli tiivis eikä luppoaikaa juuri jäänyt kun tuli nähtyä lopulta sitten kymmenen bändiä... joista paras veto taisi olla Scissor Sisters. Teltoille tullessa ei unta juurikaan tarvinnut odotella.

 

Lauantaiaamupäivä hengailtiin teltoilla, laitettiin keittimellä ruokaa ja - yllätys yllätys - lähdettiin viideksi festarialueelle. Tällä kertaa bändejä oli vähemmän ja porukka viihtyi kerrankin koko päivän yhdessä eikä kukaan ollut koko ajan singahtelemassa johonkin suuntaan. Mukava päivä. Paras bändi ehkä Tool, jonka biisit eivät pituudestaan huolimatta yhtään puuduttaneet. Nukkumaan päästiin taas puoli neljän pintaan aamulla. Yöllä joku jätkäporukka lauloi jossain lähellä väärin ja niin kovaa, että se kuului jopa korvatulpista läpi.

 

Tänä aamuna jouduin nousemaan jo ennen yhdeksää koska aurinko muutti teltan saunaksi. Kävin vesihanoilla pesemässä pääni niin kylmällä vedellä että kotona en suostuisi edes juomaan moista mutta täällä se tuntuu mahtavalta. Ilmassa on pölyn lisäksi lopun alun tuntua, silla tänään moni pakkaa kamansa ja lähtee heti viimeisten bändien jälkeen kotiin. Me puramme leirin huomenaamuna ja suuntaamme kohti Tukholmaa, missä meitä odottaa Viking Linen kapeat (mutta oikeat! eipäs nyt valiteta) sängyt, ahdas suihku jossa saa olla YKSIN sekä vesivessa. Hauskaa on ollut ja aika on mennyt nopeasti, mutta niinhän sitä sanotaan että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tämä tästä, lähden takaisin leiriin syömään aamupalaa. Roskilde vaikenee, mutta ehkä vain vuodeksi...

 

TI 4/07/2006, 09:57 AM

 

Jatketaan nyt juttua loppuun asti...:

 

Sunnuntaina oli ihan järkyttävän kuuma päivä. Ihmiset purkivat leirejään, veivät kamat säilytykseen ja suuntasivat koko päiväksi festarialueelle. Lisäksi sunnuntai on ainoa päivä jolloin Roskildeen myydään yhden päivän lippuja, joten alue oli kuin täyteen ammuttu.

413751.jpg

Etenkin päälavan edessä The Strokesin ja Franz Ferdinandin aikana oli aivan jumalattomasti porukkaa ja tila alkoi loppua kesken. Aika kului pitkälti hengaillessa ja aurinkoa vältellessä. Viisi vuotta palvellut puinen kaksiosainen "kertakäyttötuoli" päätti hajota viimeisenä päivänä, siinä tosin pystyi istumaan jollei nojannut selkänojaan, joten olihan se kuitenkin parempi vaihtoehto kuin käsittämättömän pölyisessä maassa istuminen. Kaiser Chiefsiä seurasi 66,6 % ryhmästä ja bändi todettiin loistavaksi!

413747.jpg

Viimeisenä (no, ns. pääesiintyjistä viimeisenä, joku bändi oli naapurilavalla vielä Watersin jälkeen...) soittanut Roger Waters tilutteli ensin omia biisejään ja väliajan (!) jälkeen soitti koko Pink Floydin Dark Side of The Moon -albumin. Se meni jo sen verran kummalliseksi että emme jaksaneet katsoa loppuun vaan lähdimme nukkumaan. Yöllä ne yhdet jätkät lauloivat taas ihan järkyttävän kovaa (tällä kertaa tosin ilman räkänauruja biisintynkien välissä), ja muiden kertoman mukaan joku oli juossut aamuyöstä ympäri leirintäaluetta karjuen täysillä "Roskildeeee! Roskildeeee! Roskildeeeee 2006!"

 

Eilen aamuna olikin sitten pakko repiä itsensä kasilta ylös. Mulla oli kurkku kipeä ja perinteinen roskildeflunssa teki tuloaan. Pöllin naapurileiristä itselleni käytännössä ihan uuden tuolin (porukka jättää kaikenlaista jälkeensä ja leirintäalueelta voisi juhlinnan tauottua kevyesti hankkia ilmaiseksi vaikka kaikki leirintävarusteet - näiltäkin kavereilta oli jäänyt teltta, makuupussit ja kaksi tuolia, joista toinen siis lopulta päätyi mulle ja toinen kaverille). Leiri kasaan, kamat tien viereen ja yksi porukasta hakemaan auto aivan järkyttävän kaukana olleelta parkkipaikalta. 70 km:n matka Roskildesta Helsingøriin kesti toista tuntia ja perillä lautalle oli tajuton jono. Kaverillani meinasi palaa hihat kun sattuu olemaan henkilö joka inhoaa odottamista yli kaiken (kaikista muistahan jonoissa seisominen on ihan hemmetin hauskaa hommaa) ja kauhea valitus alkoi siinä vaiheessa kun toinen jono pääsi lautalle ennen meitä, koska "se on epistä kun me oltiin täällä ekana". Toisen frendin kanssa koitimme urheasti olla nauramatta. Lautta oli täynnä kotiin palaavia rokkailijoita. Helsingborgista ajeltiin Tukholmaan välillä kuskia vaihtaen. Laivalla meinasi melkein tulla tappelu suihkuvuoroista, kaikilla oli palava halu saada karistettua reissun pölyt jaloistaan (ja päästään ja vaatteistaan jne.). Puhdistautumisen jälkeen ei sitten muuta ehdittykään kuin käydä syömässä, tax freessa ja oluella, jonka jälkeen maan vetovoima alkoi kutsua itse kutakin. Oli kyllä syytäkin, sillä laiva tuli Turkuun tänään puoli kahdeksalta.

 

Laivalla syntyi vielä aamusella pieni hässäkkä kun kaikki autokunnat yrittivät tunkea autokannelle samoista portaista yhtaikaa. Lisäksi yksi eläkeläispariskunta tunki väkisin kaikista ohi koska "vi har bråttom" - ihan kuin siellä ei muilla olisi ollut kiire autolle *pyörittelee silmiään* Jono jäi jumiin ja lähdimme etsimään toisia portaita ja pääsimme autolle. Alhaalla kuulimme että portaissa oli ollut ruuhka koska joku oli unohtanut avata autokannen oven. Emme onnistuneet maihinnoustessa edes juuttumaan tulliin vaikka mulla oli päällä "Bevar Christiania" -paita, jonka käyttämistä laivasta poistuessa kaverit vähän protestoivat ettei meitä luultaisi salakuljettajiksi tms., mutta kun se oli mun ainoa puhdas paita...

 

Semmonen reissu se. Perinteinen flunssa tosiaan iski kotiinpalatessa, mutta onneksi vasta silloin. Kiitokset seurasta asianosaisille, isommalla porukalla on aina hauskempaa . Mä haluun seisomakorkeuksisen teltan! Ja Gammel Dansk ei taida viinakaupassa enää olla vaihtoehto