Ensimmäinen lomapäivä valkeni aurinkoisena hyvin nukutun yön jälkeen. (Tosin näin tosi omituisia unia kaupunkimaratonista, johon mun lisäkseni otti osaa 20 vapautettua afrikkalaista orjaa, jotka mulkoilivat mua pahasti poiketessani kesken juoksun jossain kadunkulmassa olevaan kellariin, jolla oli jotain tekemistä orjien kohtelun kanssa.) Teknisesti ottaenhan loma alkaa tietenkin vasta maanantaina, mutta kyllä tää nyt tuntuu jo ihan lomalta. Loman tavoitteena on tehdä vain semmoisia asioita kuin huvittaa, eikä mitään sellaista mikä ei yhtään hotsita.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tänään olen jo ehtinyt käydä Seurasaaressa, tai lähinnä sen sillalla. Paikalle päästyäni nimittäin taivaalle alkoi kerääntyä mustia pilviä ja päätin lähteä takaisin kotiin ennen kuin ukkoskuuro osuisi päälle. Sitä ennen kerkesin kuitenkin käydä pitkospuita pitkin Pukkisaaressa katsomassa onko siellä tänä kesänä lampaita (ei ole) ja ihastella 8-jäsenistä joutsenperhettä.

 

717100.jpg

 

717101.jpg

 

Kotimatkasta selvisin lähes kastumatta – raskaat pisarat alkoivat putoilla kun kotiovelle oli matkaa n. 300 metriä. Nyt pitäisi äkkiä keksiä jotain sapuskaa ja sitten neljäksi kaupungille kahvittelemaan kaverin kanssa. Melko hyvä startti lomalle :)