Varoitus. Sisältää kerettiläistä ja luultavasti joitakin loukkaavaa tekstimateriaalia.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jokelan koululla keskiviikkona tapahtuneen ampumavälikohtauksen vaiheita tuskin tarvitsee enää sen suuremmin tarkastella. Jokainen, jolla on silmät ja korvat päässä, on parin päivän aikana ehtinyt lukea ja kuulla aiheesta kaiken mahdollisen. On kuultu silminnäkijöitä, poliiseja, psykologeja ja asiaan osallisten kumminkaimanserkkuja. On nähty arkistokuvaa, youtube-videoita, kaavioita käsiaseiden määrästä eri maissa ja piirrettyjä rekonstruktiointeja tapahtumista. On raahauduttu tapahtumapaikalle kaukaakin tuomaan kynttilöitä koulun ovelle, on avattu kriisipuhelimet ja perustettu kriisiryhmät. On keskusteltu aseenkantolupien myöntämisperusteista, nuorten mielenterveysongelmista – ja ennen kaikkea siitä, miten ihmeessä tämä voi tapahtua täällä Suomessa?

 

Keskusteluissa on tullut esiin monta sellaista pientä yksityiskohtaa, jotka eivät ärsytä vaan suorastaan raivostuttavat. Mainitaan niistä nyt pari.

 

Ensinnäkin tuo viimeisin: miten tämä voi tapahtua Suomessa? No, ihan samalla tavalla kuin vaikka Columbinessa tai Erfurtissa. Myyrmannin pommi-iskukin on ilmeisesti unohtunut, sellaistakaan ei koskaan pitänyt tapahtua. Eilisessä A-studiossa eräs asiantuntijavieras sanoikin hienosti, että ei tämä mikään yllätys ollut, vaan merkit tämäntyyppiselle tapahtumalle ovat olleet ilmassa jo pidempään.

 

Selityksiä on näissä edellä mainituissa tapauksissa haettu niin koulukiusaamisesta, syrjäytymisestä, radikalismista kuin mielenterveysongelmistakin. Mikään näistä tekijöistä ei kuitenkaan sinällään kelpaa selitykseksi; eiväthän kiusatut, kaltoinkohdellut, toisinajattelijat ja hullut yleensä kuitenkaan riehu pyssy kädessä ammuskelemassa ympäriinsä. Jos riehuisivat, niin normaali eläminen kävisi täysin sietämättömäksi ottaen huomioon kuinka paljon ko. ryhmiin kuuluvia ihmisiä on. Tämä tahtoo ns. normaalielämää eläviltä ns. normaaleilta ihmisiltä unohtua.

 

Toinen asia on näiden kriisiryhmien suuriääninen mainostaminen. On toki ihan paikallaan tarjota mahdollisuus kriisiapuun niille, joita asia koskee läheisesti. Mutta täysin ulkopuolista ihmettelijää tämä ärsyttää. Tuntuu nimittäin siltä, että heti kun jotain tapahtuu, niin kaikki muu on toisarvoista, kunhan vaan kriisiryhmä saadaan äkkiä pystyyn! Ja sitä pitää sitten toitottaa niin että Pihtiputaan mummokin kokee velvollisuudekseen soittaa kriisilinjalle vaikkei edes tiedä mitä on tapahtunut.

 

Kollektiivinen sureminen on sitten kolmas asia jota en oikein voi ymmärtää. On täysin normaalia tuntea hämmennystä ja myötätuntoa näinkin traagisen tapahtuman edessä, mutta että surrakin pitäisi ollakseen kunnon kansalainen? Joo, en osaa. En tunne ketään asianosaista, en heidän perheitään tai tuttujaan.  Jos joku kokee nettikynttilän sytyttäessään tehneensä osansa kollektiivisen surutyön hyväksi, niin be my guest. En jaksa yrittää leikkiä hyvää ihmistä osallistumalla kaikkeen. Sama on toistunut mm. prinsessa Dianan kuoleman, WTC-iskujen ja tsunamikatastrofin jälkeen. Ihmiset toki tarkoittavat hyvää näillä myötätunnon eleillään, mutta ne eivät auta ketään. Tapahtumien keskipisteessä olevat eivät juurikaan tule tietämään näistä eleistä mitään, mahdollinen symboliarvokin koskee lähinnä eleiden suorittajia. Eli niitä, jotka tavalla tai toisella kokevat jostain käsittämättömästä syystä velvollisuudekseen puhdistaa omaatuntoaan suorittamalla erilaisia rituaaleja, kuten kynttilän sytyttäminen surmapaikalle tai 12000 henkilön kutsuminen nettiyhteisössä ryhmään "Jokelan surmat - itketään yhdessä".

 

Itseäni ei ihmetytä kuin yksi asia, ja se liittyy samaan aiheeseen jota Michael Moore käsitteli Bowling For Columbine -dokumentissaan. Mihin ihmeeseen tavallinen kaduntallaaja tarvitsee käsiasetta? Mooren mukaan syynä on pelko, ei enempää ei vähempää. Jokelan ampujan tapauksessa aseenkantoluvan hakemisen syy on ehkä pikemminkin ollut valheellinen vallan- ja ylemmyydentunto. Ja sekin voi itse asiassa liittyä pelkoon läheisesti. Mutta sitä ei nyt sattuneesta syystä saada koskaan varmasti tietää.