<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Jokakeväinen lätkämaratoni, kaksiviikkoinen MM-turnaus on viimein pelattu.  Suomi selvisi karkeloissa yllättävän pitkälle, mutta finaalissa Kanada vei mestaruuden – luojan kiitos, sillä muunlainen lopputulos olisi ollut oikeusmurha.

Joskus aikoinaan jaksoin seurata urheilua enemmänkin, myös tätä kv. jääkiekkoa, mutta nykyään lähinnä rasittaa tämä ympärivuotinen lätkähypetys. Itse jaksan juuri ja juuri seurata MM-kisat ja Olympialaiset ja nekin lähinnä siinä toivossa, että Suomi putoaa leikistä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jottei hype saa vakavampia muotoja eikä iltaisin kaupungilla kulkiessa tarvitse seuraavaa seitsemää viikkoa kuunnella suomipaitaisten känniamisten "Ihanaa leijonat ihanaa" -määintää.

MM-kisojen nykyinen pelisysteemi on mielestäni aivan hanurista. Pelejä on aivan liikaa, lisäksi etenkin alkusarjassa on matseja joilla ei ole mitään merkitystä, kun pisteet eivät seuraa jatkopeleihin mukana. Ja sitten saa kuulla ensimmäiset puolitoista viikkoa samoja fraaseja kuten "seitsemäs peli on voitettava" ja "win the right games".  Sitten kun joku Ukraina on alkusarjassa pesty 1-8 niin pelaajat hehkuttavat kuinka "tosipelit ovat vasta edessä", sillä seurauksella että tärkeimmissä matseissa ylimielinen asenne kostautuu, 5-1 -johto ryssitään urakalla koko joukkueen voimin eikä "tosipeleihin" asti koskaan edes päästä (remember Helsinki 2003?). Myös tsägävoittojen merkitys korostuu aivan liikaa. Mutta joo, systeemi on mikä on ja sillä pelataan. Mukana on kuitenkin aivan liikaa maita, mikä sitten johtaa mm. em. epäkohtiin.

Sitten se kollektiivinen maansuru mikä seuraa häviämisestä Ruotsille - se on jotain ihan käsittämätöntä. Jos kerran hävitään, niin mitä väliä sillä on kelle hävitään? Muutoinkin tämä suomalaisten aivan ihmeellinen hurriviha menee itseltäni täysin yli. Itse asiassa olen viime vuosina alkanut kannattaa Tre Kronoria: ensinnäkin siksi, että olen täysin kyllästynyt väsyneisiin homo- ja hannuhanhi-läppiin, jotka naurattavat korkeintaan apukoulun kolmasluokkalaista; toiseksikin ihan siitä riemusta, että asian tullessa puheeksi fanaattiset sinivalkorillit poksauttavat verisuonia päästään ja haukkuvat epäisänmaalliseksi ryssäksi (!). Olen kylläkin luvannut alkaa taas kannattaa Suomea sitten kun Mertaranta saadaan sieltä selostuskopista ikuisiksi ajoiksi huitsin kuuseen, kyseistä mölyapinaa kun ei millään jaksa kuunnella, mutta se ei taida tapahtua omana elinaikanani…